Maria Karppinen
- Metsämieli vetäjäkoulutus (Nastola 2024)
- Itsemurhien ennaltaehkäiseminen (Mieli Ry 2024)
- Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen (eläinavusteinen) valmentaja
(Lahti 2023) - Työpaikkaohjaajakoulutus (Tre 2021)
- Johtaminen kehittyvällä sosiaali- ja terveysalalla (YAMK 2017)
- IPT interpersoonallinen psykoterapiakoulutus (Helsinki 2014)
- Debriefing kriisikoulutus (Jyväskylä 2013)
- Työterveyshoitaja (Työterveyslaitos Tre 2012)
- Sairaanhoitaja / terveydenhoitaja AMK (HAMK 2010)
- Käsi- ja taideteollinen perustutkinto (artesaani/keramiikka)
(Wetterhoff 2001)
Minulla on noin 20 vuoden kokemus terveydenhuoltoalalta, ja työkokemusta on karttunut niin sairaanhoitotyöstä kuin työterveydestä ja päihde- ja mielenterveystyöstä. Olen ollut myös vapaaehtoistyössä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Toisten auttaminen on aina ollut lähellä sydäntäni ja olen myös itse saanut kokea mitä on tulla autetuksi ja kuunnelluksi kun elämässä on ollut vaikeita vaiheita, kroonista kipuilua, uupumusta, avioero, erilaisia kriisejä ja luopumista.
Työterveyshoitajana työskennellessäni olen toiminut myös mielialahoitajana ja ollut osana kriisityöryhmää kymmenisen vuotta.
Näkökulma muuttuu joka kerta kun joutuu/saa kokea kipeitä vaiheita elämässä. Mielestäni on tärkeää ymmärtää, että meillä jokaisella on oma kulmamme katsoa elämää. Siksi yksilöllisyyttä ei pidä ohittaa kiireessä. Kuulumme osaksi monenlaisia ihmisryhmiä, mutta olemme jokainen ainutlaatuisia ja elämme ainutkertaista elämäämme.
Hevoset, koirat ja luonto, etenkin metsät ovat aina kuuluneet osaksi elämääni. Niiden kanssa ja kautta uskon maailmankatsomukseni avautuneen ihan omalla tavallaan.
Tätä tunnetta ja näitä kokemuksia haluaisin tarjota sinullekin!
Tarinaa
Kuljen lumisessa metsässä kahden koirani kanssa. Aurinko on noussut jo muutama tunti sitten ja sen valo on tänään vaaleaa harmaata. Kaikki on hiljaa. Vai onko?
Pikkutikka hakkaa jossakin lähellä, tasaista nakutusta pitäen pieniä taukoja. Kelohongan oksankäkkyrästä putoaa vähän lunta äänettömästi niskaani ja se tuntuu hetken viileältä, kunnes sulaa pois.
Lumi narskuu kenkien alla, pakkasta on 9 astetta ja hengitys höyryää, kun puuskutan mäkeä ylöspäin. Lumiset oksat kaartuvat polun ylle tehden siitä tunnelin. Polku kaartelee lumisten puiden lomitse, jotka ylpeänä kannattelevat lumitakkaa oksillaan ja taipuvat kuitenkin nöyrästi kumartaen. Joka mutkan takaa avautuu uusi maisema. Orava vilahtaa läheisen männyn runkoa pitkin jonnekin omia menojaan, kuulen kaarnan rahisevan sen pienten kynsien alla.
Koirat haistelevat viestejä polun varrelta. Jos kuuntelen tarkkaan, kuulen niiden tassujen äänet lumisella polulla. Hihnan lukko kilisee kaulapannan lukituksessa. Jostain kantautuu vieno savun tuoksu.
Minulla ei ole kiire mihinkään, annan ajan olla, ajatusten tulla ja mennä. En pidä kiinni niistä. On hyvä olla ja hengittää. Pieni Rauha koira näyttää palelevan. Otan sen takin alle lämpimään ja kiedon hihnan vyötärölleni, jolloin saan aikaan näppärän ”kantoliinan”. Pieni tutisija rauhoittuu ja työntää päänsä takin alle piiloon. Toinen jatkaa matkaa hihnassa tutkien ja tuhisten jotakin lumen alta löytämäänsä hajua.
Läsnä olemisen ihme tapahtuu minulle usein juuri metsässä. Tänään aamukävely lumisessa metsässä tuntuu lämpimältä halaukselta. Totean, että onni on tässä ja nyt. Ei eilisessä, ei huomisessa. Ja tässä hetkessä saan olla osa tätä kaikkea ihmeellistä!
Joulukuun 2. päivä, 2023
